1921–2021 Historia
Esipuhe
Usean vuoden ajalle ulottunut Tampereen kunnantyöntekijöiden historiaprojekti on nyt valmis. Vuonna 2015 ammattiosaston silloinen puheenjohtaja Markku Kivistö tarjosi minulle mahdollisuutta päästä kirjoittamaan Tampereen kunnantyöntekijöiden ammattiosaston historiateosta. Työn aikana myös Tampereen kaupungin organisaatiossa elettiin suurten muutosten keskellä ja osittain tästä syystä myös kirjan lopullista julkaisua päätettiin siirtää ammattiosaston satavuotisjuhliin.
Ajatuksena oli, että näin teokseen saataisiin mukaan infrapalveluiden yhtiöittämisen vaikutukset ammattiosaston toimintaan. Satavuotisjuhlia jouduttiin siirtämään vielä koronapandemian vuoksi vuodella, joten valmis teos voidaan viimein julkaista syksyllä 2022.
Tampereen kunnantyöntekijöiden ammattiosaston ja sen harjoittaman edunvalvonnanvaiheiden lisäksi käsillä olevassa teoksessa kuvataan laajasti kunnantyöntekijöiden työn muutosta kasvavassa kaupungissa. Pitkään vielä sotienkin jälkeen työ tehtiin pääasiassa lihasvoimin, nykyään käytössä monipuolista ammattitaitoa vaativaa teknologiaa. Työn tekeminen on muuttunut vuosikymmenien mittaan, mutta kunnantyöntekijöiden panos kaupunkikuvan kehittymisessä on pysynyt aina yhtä tärkeänä. Kunnantyöntekijöihin on kuulunut moninainen joukko eri alojen ammattilaisia, mikä on luonut omat haasteensa myös edunvalvonnalle.
Vuonna 1921 perustettu Tampereen Kunnantyöntekijöiden ammattiosasto kuuluiensin Suomen Saha-, Kuljetus- ja Sekatyöväenliittoon. 1930-luvun alussa tamperelaiset olivat vahvasti mukana perustamassa Kuntatyöväen ammattiliitto KTV:tä.
Vuonna 2005 perustettiin uusi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL,
johon Tampereen kunnantyöntekijöiden ammattiosasto kuuluu osastona numero 003.
Ammattiosaston historiateos perustuu laajaan arkistoaineistoon, josta keskeisin on kunnantyöntekijöiden oma arkisto. Työn eri vaiheissa olen käyttänyt lisäksi Tampereen kaupunginarkiston sekä Työväen Arkiston aineistoja. Näiden arkistojen henkilökunnalle lämmin kiitos. Kirjan kuvitusta on koottu Museokeskus Vapriikin ja Tampereen Infran Oy:n tiedotuksen valokuva-arkistoista. Uusimman kuvamateriaalin keruussa olen voinut turvautua Tampereen Infra Oy:n viestintäsuunnittelija Jyrki Ristilän laajoihin kuva-arkistoihin.
Ristilän käsialaa on myös teoksen ulkoasu.
Lämpimät kiitokset haluan osoittaa kunnantyöntekijöiden ammattiosastolle ja erityisesti pitkä päivätyön ammattiyhdistysliikkeen luottamustehtävissä tehneelle Markku Kivistölle.
Hän on väsymättömästi tukenut ja avustanut historiaprojektin eri vaiheissa. Ammattiosasto on puolestaan osoittanut suurta kulttuuritahtoa rahoittaessaan hankkeen ja tallettaessaan näin samalla merkittävän kappaleen Tampereen kaupungin historiaa jälkipolville.
Nokialla 18.3.2022
Keijo Rantanen
TAMPEREEN KUNNANTYÖNTEKIJÖIDEN
ENSIMMÄINEN AMMATTIOSASTO 1921 - 29
Kunnantyöntekijöiden
järjestäytyminen alkaa
Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen alkuvaiheissa kunnantyöntekijät muodostavat osittain vaikeasti hahmotettavan työntekijäryhmän. Kuntien palveluksessa olleet työntekijät alkoivat vähitellen erottua omaksi työntekijäryhmäkseen 1800-luvun lopulla kuntien saadessa vastuulleen uusi tehtäviä. Vielä tuolloin kuntien ja kaupunkien tehtävät oli määritelty
varsin väljästi, mikä antoi luottamushenkilöille lähes vapaat kädet päättää oman kunnan tehtävistä. Samaan aikaan kunnallishallinnon tehostumisen kanssa 1920-luvulla, kunnalliset palvelut alkoivat lisääntyä. Vuonna 1927 säädetyn uuden kunnallislain mukaan kuntien vastuulle tulivat ns. yleiset työt eli rakennus-, puhtaanapito sekä kunnossapitotyöt.
Vuosisadan vaihteesta lähtien kunnallinen rakentaminen oli aktiivista, sillä asetuksissa määrättiin mm. kaupungintalojen, koulujen, sairaaloiden, kunnalliskotien, katujen ja torien rakentamisesta. Lisäksi kaupunkien asukkaiden tarpeisiin ryhdyttiin perustamaan vesi-, viemäri-, kaasu- ja sähkölaitoksia.
Suurimmissa kaupungeissa toimi näiden lisäksi myös joukkoliikennettä.
Huomattava osa kunnantyöntekijöistä työskenteli kaupungeissa ja useimmat heistä olivat rakennustyöläisiä.
Rakennustyöväen liiton keräämien tietojen mukaan 1920-luvulla Tampereella rakennustyömailla työskenteli noin 350 henkilöä. Kausiluonteisessa työssä kesällä työntekijöitä oli noin 100 henkeä enemmän. Kaikki rakennustyöläiset eivät suinkaan olleet kaupungin palveluksessa vaan suurin osa työskenteli yksityisten rakennusliikkeiden työmailla. Ammattiryhmistä mainitaan mm. kirvesmiehet, kivityömiehet, maalarit, muurarit, sementtityömiehet, kadunlakaisijat ja hevosmiehet.
Kaupunkien palveluksessa työskennelleet ihmiset liittyivät 1800-luvun lopulta lähtien ammattikuntaisiin liittoihin,
joita varsinkin rakennusalalta toimi runsaasti. Omat liittonsa löytyivät mm. maalareille, kivityöntekijöille, puusepille ja kirvesmiehille.
Ensimmäinen kunnantyöntekijöiden oma ammattiosasto perustettiin Helsinkiin suurlakon jälkeen vuonna 1905. Vuosina
1916 – 17 Helsingin perustettiin vielä kaksi muuta kunnantyöntekijöiden ammattiosastoa. Hyvään vauhtiin päässyt kehitys pysähtyi vuoden 1918 sisällissotaan.
Sisällissota merkitsi työväenliikkeelle rajua iskua, mutta rauhan palattua vanhojen työväenjärjestöjen toiminta elpyi yllättävän nopeasti. Suomen Ammattijärjestö ryhtyi nopeasti uudelleenrakentamaan ammattiyhdistysliikettä.
Vanhasta ammattikuntaisesta järjestäytymisestä haluttiin päästä eroon ja tilalle esitettiin teollisuusliittoperiaatetta.
Tietyllä alalla työskentelevien ihmisten haluttiin järjestäytyvän yhden ammattiliiton alle, samoin yhdellä työpaikalla
työskentelevien ihmisten haluttiin kuuluvan etupäässä yhteen ammattiliittoon.
Ammattiyhdistysliikkeeseen haluttiin suurempia ja vahvempia järjestöjä, mutta vanhoista ammattikuntien asenteista ei ollut helppoa päästäeroon. Esimerkiksi muutamat pienet rakennusalan liitot jatkoivat elämäänsä vielä vuosikymmenien ajan. Jo olemassa olleet helsinkiläiset kunnantyöläisten ammattiosastot liittyivät ilman sen suurempia ongelmia rakennus- ja
kuljetustyöväen liittoihin.
Tampereen kaupungin kunnantyöläiset järjestäytyivät 1920-luvulle saakka metalli- ja sekatyöväen ammattiosastoihin.
Näissä yhdistyksissä he eivät olleet kuitenkaan mielestään saaneet omia tavoitteitaan riittävästi esille. Kunnantyöläisten ammattiosaston perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Oskari Kangas on muistellut, että ammattiosastojen toiminta
”tuntui kunnantyöntekijöistä varsin yksipuoliselta ja muutamien ryhmien etujen ajamiselta”. Erityisesti heikkoihin
työolosuhteisiin kaivattiin kipeästi parannuksia, joten Tampereen kuntatyöntekijät ryhtyivät pohtimaan oman ammattiosaston perustamista. Perustava kokous järjestettiin Tampereen Työväentalolla syyskuun 5. päivä vuonna
1921 ja paikalle saapui 60 henkilöä. Kokouksen avasi Matti Pöntynen, joka kertoi kokouksen osallistujille ammattiosaston
perustamisen tärkeydestä. Aiheesta käytiin vilkasta keskustelua ja puhujat ”kannattivat oman osaston perustamista aivan heti”. Perustavassa kokouksessa osastoon liittyi heti 17 jäsentä, joiden lisäksi 20 henkilöä ilmoitti
siirtyvänsä myöhemmin muista ammattiosastoista kunnantyöntekijöiden osaston jäseneksi.
Kunnantyön tekijöiden oman ammattiliiton puuttuessa ammattiosasto päätti liittyä ns. kolmiliittoon eli Suomen Saha-, Kuljetus- ja Sekatyöväenliittoon. Osaston numeroksi tuli alun perin 107, mutta numero vaihtui jo seuraavan vuoden
maaliskuussa 127:ksi. Ammattiosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Pöntynen ja sihteeriksi Johan Oskari Kangas.
Puheenjohtaja Pöntynen hahmotteli perustavassa kokouksessa osaston tulevia tehtäviä. Kunnan virkamiesten tiedettiin käynnistäneen äskettäin oman palkkaliikkeensä, joten myös työntekijöiden olisi syytä saada omat ansionsa nousemaan. Perustelu oli helppo: ”koska työntekijöillä nousee elinkustannukset yhtä hyvin kuin virkailijallakin”.
Ensimmäisen palkankorotuspyynnön suuruudeksi päätettiin määrätä 15 prosenttia. Palkka-asiaa eteenpäin viemään valittiin erillinen komitea, joka sai kuitenkin jo seuraavassa ammattiosaston kokouksessa moitteita toiminnastaan. ”Siihen komiteaan
olisi saatava jäsenet, jotka ottavat asiat sydämen asiaksi”, kritisoitiin kokouspöytäkirjassa. Jotkut jäsenet esittivät suorastaan ”paheksumislausuman” antamista, mutta tästä kuitenkin päätettiin luopua. Jäsenistön odotukset ammattiyhdistystoiminnasta olivat ehkä liiankin suuria ja konkreettisia tuloksia odotettiin saavutettavan nopeasti.
Palkkakysymysten vauhdittamiseksi komiteaan valittiin uudet henkilöt.
Henkilöiden vaihdoksella ei kuitenkaan näytä olleen suurta vaikutusta palkka-asian etenemiseen, sillä vuoden 1922 syyskuussa osaston johtokunnan kokouksessa todettiin: ”Kun on ollu jo pisemmän aikaa pyyntö sisällä, päätettiin
uusi kirjelmä”. Uudesta kirjelmästä tulikin työehtosopimusluonnos, joissa ensimmäistä kertaa mainittiin mm.
työntekijöiden oikeus luottamusmiehiin.
| Kunnantyön tekijöiden oman ammattiliiton puuttuessa ammattiosasto päätti liittyä ns. kolmiliittoon eli Suomen Saha-, Kuljetus- ja Sekatyöväenliittoon. Osaston numeroksi tuli alun perin 107, mutta numero vaihtui jo seuraavan vuoden maaliskuussa 127:ksi. Ammattiosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Pöntynen ja sihteeriksi Johan Oskari Kangas. Puheenjohtaja Pöntynen hahmotteli perustavassa kokouksessa osaston tulevia tehtäviä. Kunnan virkamiesten tiedettiin käynnistäneen äskettäin oman palkkaliikkeensä, joten myös työntekijöiden olisi syytä saada omat ansionsa nousemaan. Perustelu oli helppo: ”koska työntekijöillä nousee elinkustannukset yhtä hyvin kuin virkailijallakin”. Ensimmäisen palkankorotuspyynnön suuruudeksi päätettiin määrätä 15 prosenttia. Palkka-asiaa eteenpäin viemään valittiin erillinen | komitea, joka sai kuitenkin jo seuraavassa ammattiosaston kokouksessa moitteita toiminnastaan. ”Siihen komiteaan olisi saatava jäsenet, jotka ottavat asiat sydämen asiaksi”, kritisoitiin kokouspöytäkirjassa. Jotkut jäsenet esittivät suorastaan ”paheksumislausuman” antamista, mutta tästä kuitenkin päätettiin luopua. Jäsenistön odotukset ammattiyhdistystoiminnasta olivat ehkä liiankin suuria ja konkreettisia tuloksia odotettiin saavutettavan nopeasti. Palkkakysymysten vauhdittamiseksi komiteaan valittiin uudet henkilöt. Henkilöiden vaihdoksella ei kuitenkaan näytä olleen suurta vaikutusta palkka-asian etenemiseen, sillä vuoden 1922 syyskuussa osaston johtokunnan kokouksessa todettiin: ”Kun on ollu jo pisemmän aikaa pyyntö sisällä, päätettiin uusi kirjelmä”. Uudesta kirjelmästä tulikin työehtosopimusluonnos, joissa ensimmäistä kertaa mainittiin mm. työntekijöiden oikeus luottamusmiehiin. |
Paikallisia neuvottelusuhteita | ammattitaitoista työvoimaa, mikä asetti rakennustyöläiset monia muita työntekijöitä parempaan neuvotteluasemaan. Työnantaja ei voinut lakkotilanteissa hyödyntää rikkurityövoimaa, joten työrauhan varmistamiseksi alalle oli saatava aikaan työehtosopimuksia. Vuoden 1920 suurimpien kaupungin rakennustyöläiset saivat solmittua paikallisia palkkasopimuksia työnantajien kanssa ja näin tapahtui myös Tampereella. Tämä kehitys antoi hyvät lähtökohdat myös kuntatyöläisten neuvottelutoiminnalle ja palkkasopimukset olivatkin esillä heti ammattiosaston ensimmäisinä toimintavuosina.7 Kokouksissa käsiteltiin myös laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi asuntotilannetta. |
| 1920-luvulla työmarkkinajärjestelmä pakotti ammattiyhdistysliikkeen toimimaan lähinnä paikallisella tasolla. Ammattiliitot olivat toiminnassa, mutta vallinnut järjestelmä ja poliittinen tilanne piti niiden valtakunnallisen merkityksen vähäisenä. Työnantajat eivät hyväksyneet liittoja työväen edustajiksi, joten liittojen oli tyydyttävä lähinnä neuvomaan paikallisten ammattiosastojen toimintaa. Tampereen kunnantyöntekijät kuuluivat suurimman osa 1920-luvusta Rakennustyöväen Liittoon, jonka toiminta poikkesi metalli- ja paperiliiton kaltaisten teollisuusliittojen toiminnasta. Rakennustyömailla tarvittiin 1920-luvulla |
| Esimerkiksi helmikuussa 1922 ehdotettiin, että kaupungin rakentamiin asuntoihin otettaisiin asumaan etupäässä kaupungin palveluksessa työskenteleviä henkilöitä. Lisäksi rahatoimikamarin toivottiin rakennuttavan enemmän kunnallisia asuntoja: ”Siitä tulis työtä työttömille ja tarvitseville asuntoja”. Ammattiosaston jäsenistön oli ratkaistava myös kysymys ammattiosaston ja puoluetoiminnan suhteesta. Vielä 1900-luvun alussa oli tyypillistä, että ammattiosastot kuuluivat paikallisiin työväenyhdistykseen ja sitä kautta myöskin sosialidemokraattiseen puolueeseen. Sisällissodan jälkeen tämä ei ollut enää mahdollista. Työväenliikkeen poliittinen jakautuminen oli todellisuutta myös ammattiyhdistysliikkeessä ja järjestöjen oli joko valittava leirinsä tai pyrittävä pysyttelemään puoluepolitiikasta sivussa. Vilkkaan keskustelun jälkeen kunnantyöntekijöiden ammattiosasto päätti jättäytyä puoluetoiminnan ulkopuolelle, mutta jäsenistölle annettiin vapaat kädet kuulua haluamaansa poliittiseen puolueeseen.8 Kunnantyöntekijöiden ammattiyhdistystoiminta virkistyi 1920-luvulla myös muilla paikkakunnilla. Vuosikymmenen loppupuolella ammattiosaston perustetiin Kotkaan, Jyväskylään ja Viipuriin. Tampereelle saatiin toinen kunnantyöntekijöiden ammattiosasto vuonna 1925 Tampereen kaupungin omistaman maatilan eli Hatanpään kartanon työntekijöiden perustettua Rantaperkiön sekatyöväen ammattiosaston. Tämä osasto liittyi Maatyöväen liittoon. Ennen vuotta 1929 kuntatyöläisten ammattiosastoja oli ehditty perustaa viidelle paikkakunnalle ja jäseniä näissä oli yhteen hieman yli tuhat. Yli puolet kirjatuista jäsenistä oli helsinkiläisiä. Järjestäytymisessä oli edelleen parantamiseen varaa. | Erityisen alhainen järjestäytymisaste oli kaikkein heikoimmassa asemassa olleiden työntekijöiden eli seka- ja aputyöntekijöiden keskuudessa. Sotien välisenä aikana Suomen työmarkkinoilla työntekijöiden ja työnantajien välillä vallitsi kireä ristiriitatilanne. Kommunistinen puolue oli Suomessa kielletty, mutta kommunistit ja vasemmistososialistit pystyivät toimimaan ammattiyhdistysliikkeessä. Työnantajille kommunistien toiminta oli ”punainen vaate” ja koko ammattiyhdistysliike haluttiin leimata kommunistien peitejärjestöksi. Kommunistit eivät kuitenkaan toimineet yksin ammattiyhdistysliikkeessä vaan he kamppailivat 1920-luvun ajan johtoasemasta sosialidemokraattien kanssa. Tässä taistelussa kommunistit olivat vahvoilla, sillä heillä oli selvä enemmistö Ammattijärjestön toimeenpanevassa valiokunnassa sekä monissa vahvoissa ammattiliitoissa, kuten esimerkiksi puu- ja metallityöväen liitoissa. Lisäksi kommunistien radikaali sanoma työväen vallankumouksesta puhutteli sisällissodan katkeroittamia työläisiä. Tampereen kunnantyöntekijöiden ammattiosasto kuului 1920-luvun alussa ns. Kolmiliittoon eli Saha-, kuljetus- ja sekatyöväen liittoon, jossa kommunisteilla oli myös vankka enemmistöasema. Liittotoimikunnan kymmenestä jäsenestä vain yksi oli sosialidemokraatti. Valtataistelu varjosi ammattiyhdistysliikkeen toimintaa koko 1920-luvun ja johti lopulta Suomen Ammattijärjestön hajoamiseen. Sisällissodan rikkirepimä nuori, itsenäinen tasavalta tarvitsi kipeästi eheytystä. Yhteiskunnallisten vastakohtaisuuksien lieventämiseen pyrittiin mm. työlainsäädäntöä kehittämällä. Vuonna 1922 säädetystä työsopimuslaista tuli |
uudistetun työlainsäädännön runko.
Laki kumosi vanhan, yksinomaan työnantajaa suojanneen palkkaussäännön vuodelta 1865. Uudessa laissa määrättiin työntekijä ja työnantaja tekemään kahdenvälinen sopimus, joko suullisesti tai kirjallisesti. Työntekijän kannalta uudistettu lainsäädäntö jätti edelleen monia epävarmoja kysymyksiä, mutta säännös palkallisesta vuosilomasta oli vastaavasti suuri edistysaskel.
Työsopimuslakia täydensi samana vuonna säädetty laki työsäännöistä, joissa tuli
määritellä työnantajan ja työntekijän keskinäiset oikeussuhteet, työehdot ja työpaikalla noudatettava järjestys.
Myös työsääntölaki jäi työntekijän näkökulmasta vaillinaiseksi, koska työnantaja sai vapaasti kirjoittaa työpaikalle haluamansa säännöt. Työntekijöille varattiin mahdollisuus vaikuttaa työsääntöjen sisältöön yhteisen kokouksen tai valitsemiensa luottamusmiesten kautta, mutta näitä työnantajan ei tarvinnut kuitenkaan ottaa huomioon.
Työntekijän arjen kannalta työsopimuslain yksi merkittävimpiä uudistuksia oli palkallinen vuosiloma. Lain valmisteluvaiheessa vuosilomaan suhtauduttiin epäillen ja sen pelättiin aiheuttavan mm. teollisuudelle huomattavia rasituksia. Työnantajien mielestä suunnitelmat olivat ”valtiomahdin häiritsevää asioihin sekaantumista”. Eduskunnassa sosialidemokraatit vaativat seitsemän päivän lomaa vuoden mittaisesta työsuhteesta ja tämä vaatimus
saatiin myös sisällytettyä lakiin. Vuonna 1923 Tampereen kunnantyöntekijät saivat nauttia ensimmäistä kertaa kesälomasta, vaikka lomien järjestelystä jouduttiin käymään jonkin verran
kirjeenvaihtoa rahatoimikamarin kanssa.
Seuraavana vuonna työnantajan pelättiin pyrkivän tekemään joitakin muutoksia kesälomiin, koska jäsenten korviin oli kantautunut ikäviä tietoja muualta Suomesta.
Monilla työpaikoilla työnantajat olivat näet sovel-